Matkaraportti: Mt. Kenya

Osallistuin ystäväni houkettelemana Parklands Baptist Church -kirkon järjestämälle retkelle, joka päättyi Keniavuoren huipulle lauantaina 1. kesäkuuta, kenialaisten juhliessa 50 vuoden itsenäisyyttä kyseisenä päivänä. Matka oli ikumuistoinen ja todella rankka, voisin kuvitella jonkun hyväkuntoisen vaeltajaryhmän pystyvän helposti samaan. Ainakin jos aikaa on käytettävissä enemmäin kuin ne vajaat kolme ja puoli päivää, jotka meillä oli.

1. Päivä, torstai 30.5.

Lähdettyämme Nairobista matatulla kohti vuorta pääsimme noin kolmen tunnin taivalluksen ja yhden jäätelön jälkeen aloitusmajalle, n. 2,6 km merenpinnan yläpuolella. Kuvan seikkailijoiden lisäksi ryhmäämme liittyivät kokki, opas sekä kolme apumiestä jotka toimivat kantajina.

DSC04725

Noin viiden minuutin raskaan ja uuvuttavan taivalluksen jälkeen jouduimme heti etelään.

DSC04728

Ensimmäisen päivän tavallus oli kokonaan tietä pitkin, ja nousu varsin loivaa. Suurin osa matkasta oli metsävyöhykkeellä. Tien yli kirmaavista seeproista en saanut kuvaa, mutta tämän valkohäntäapinan kanssa yritin parhaani.

DSC04731

Vähitellen noustessamme koskeammalle metsä alkoi väistyä ja harvat puut näyttää hyvin väsyneiltä.

DSC04749

DSC04754

Pääsimme ensimmäiselle leirille vasta pimeän turvin.

2. Päivä, perjantai

Hyvin nukutun yön jälkeen toinen päivä oli ensimmäinen koitos, sillä kiipesimme ensimmäiseltä leiriltä toiselle n. 13km matkan. Ensimmäisen leirin korkeus on n. 3,3km, toisen n. 4,2km.

DSC04770

Tästä se lähti! Mäki/rinne oli jyrkempi kuin mitä kuva kertoo.

Vincent poseeraa varsin päräyttävien linssien kanssa ensimmäisellä leirillä.

DSC04776

DSC04778

Ensimmäisellä pitkällä tauolla hymy vielä irtosi!

DSC04791

Kuvassa hobitit tavoittelevat Tuomiovuorta. Eli itse huippu taustalla.

DSC04792

Nämä kasvit, joita oli kaikkialla, ilmeisesti varastoivat vettä ja kosteutta keskiosiin, samalla kuin ulommaiset lehdet kuivuvat ja kuolevat.

DSC04798

Kuten missä tahansa Keniassa, myös täällä saattoi törmätä ruuhkaan.

DSC04801

Perinteinen Kikuju-tapa turruttaa janoa on kaktusten nuoleminen.

DSC04817

Itse lähinnä turruttelin orastavaa väsymystä lepohetkillä, tällä ketaa pehmeällä pedillä.

DSC04828

Lounastauolle nousimme yhdelle monista huipuista, ja jengi alkoi jo pikkuhiljaa kypsyä. Tuulta ei ollut, mutta usvapilven keskellä koleus yritti luihin ja ytimiin.

DSC04830

Toisaalta itse olin shortseissa.

DSC04833

Lounaan jäleen seurasimme laaksoa mukaillen välillä alas, välillä ylös. Erkaannuin hetkeksi muista hetkellä jolloin pilvi lauskeutui keskuuteemme, kuljin puoli tuntia eteenpäin näkemättä oikeastaan yhtään eteen tai taakse. Onneksi polkua oli helppo seurata.

DSC04834

DSC04836

Tässä voi ihailla taivalta hirven sarvien välistä.

DSC04837

Molemmilla leireillä oli juokseva (jääkylmä) vesi, ja juomvettä otettiin matkan varrelta aina kun löytyi sopivia puroja. Ilmeisesti vesi oli puhdasta itsessäänkin, mutta vatsavaivojen välttämiseksi lisäsin aina vedenpuhdistusainetta, jonka makua kuvailisin uima-altaaksi.

DSC04840

DSC04853

Paikallista metsää.

DSC04861

Jossain vaiheessa korkeus alkoi iskeä ja aina välillä Andrew väsähti kun ei saanut henkeä. Hän löytyi aina ”nukkumasta” vähän matkan päästä, unien jälkeen hän otti spurtin ja meni ohitse, sitten sama uudestaan.

DSC04865

Myös minulla alkoi tulla samaa: vaikkei varsinaisesti väsyttänyt, niin taukoja täytyi pitää koko ajan ja henkeä haukkoa urakalla. Luulin että tämän laakson loputtua toinen leiri odottaisi meitä, mutta olin väärässä.

DSC04867

DSC04871

DSC04875

Ennen päivän viimeistä nousua pysähdyin ja vaihdoin melkein kaikki vaatteeni, jolloin ystävä tuli juttelemaan, ilmeisesti nälkäisenä. Cashew-pähkinät olivat kyseiselle nokkavarustukselle haastavia.

DSC04881

Sain napattua yhden kuvan toisen leirin sisätiloista, jossa pidämme ilmeisesti teetaukoa. Kaikilla on raskaasti vaatteita päällä sillä kylmä oli, ilman minkäänlaista lämmitystä. Minulla ei varsinaisesti ollut hätää mutta monet paikalliset valittivat etteivät tunne enää käsiään tai jalkojaan. En tiedä mikä lämpötila oli, miinuksen puolelle ei ainakaan menty.

DSC04883

3. Päivä, lauantai (huippu)

Vaikka koko edellinen päivä oi kiivetty, niin lyhyiden yöunien jälkeen heräsimme rapeasti puoli kolmelta yöllä. Tätä seurasi noin 2-3 tunnin kiipeäminen pilkkopimeässä ylös jyrkkää kalliorinnettä, siitä ei luonnollisesti ole kuvia. Saavutimme huipun juuri auringon noustessa, mikä oli tarkoitus. Varsinainen huippuhuippu on vain ammattikiipeilijöille jotka pakertavat sinne köysien ja hakkujen kanssa. Oli hankalaa sanoa miten korkealla kävin kun samasta ryhmästä kukaan ei käynyt samalla nyppylällä, sanoisin 5,5km.

DSC04888

Viimein aurinko!

DSC04890

DSC04891

DSC04892

Laakso jota pitkin tulimme edellisenä päivänä oli varjon peitossa.

DSC04905

DSC04902

DSC04901

Leijonakuningas?

DSC04897

DSC04908

Jotain jai vielä seuraavalle valloituskerralle.

DSC04913

Kakkosleiri näkyi paluumatkan alkaessa joskus ennen kahdeksaa aamulla. Laskeutuminen oli ehdottomasti koko matkan rankin osa, irtokivien ja soran takia piti edetä hitaasti, ja kaatuminen oli silti vääjäämätöntä.

DSC04916

Kun olin päässyt alas, olin niin väsynyt että jaksoin hädin tuskin ottaa tämän kuvan.

DSC04917

Lumihuippu alhaalta päin katsottuna.

DSC04923

Kakkosleiri, vain auringonottajat puuttuvat.

DSC04919

DSC04918

Vielä samana päivänä, aamuaisen ja tunnin unien jälkeen, lähdimme kapuamaan saman matkan takaisin alas ykkösleiriin. Matkalta ei ole montaa kuvaa, sillä alun väsymyksen jälkeen iski vielä kuume, ja tuskien taival oli mittava mutta pimeän jo laskeuduttua pääsin viimein perille. Ja kuume myös laski korkeuden mukana…

DSC04920

Ykkösleirin teetauon tunnelmaa. Taustalla oleva tanskalaistyttö kiipesi samaan aikaan kanssamme kaikki matkat ennätysnopeasti ja hengästymättä, varastaen kaiken pohjoismaisen kunnian.

DSC04925

4. Päivä, sunnuntai

Viimeinen laskeutuminen tietä pitkin aloituspaikkaan ole helppo, ja sääkin suosi. Maasto muuttui taas jännästi.

DSC04927

DSC04929

Yritin saada kuvaa siitä seeprasta.

DSC04930

Ja lopulta taas turvalliseen pohjolaan!

DSC04933

DSC04936

Viimein kaikki takana. Voin sanoa vain, että jokaisen täytyy kiivetä kyseiselle vuorelle ainakin kerran elämässään. Ainakin yrittää.

DSC04938

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s